Poimintoja Lähiruoka- ja luomumessuilta

TAPAHTUMA yhteistyössä Messukeskus.

PALEOKEITTIÖ

Tänä viikonloppuna Helsingin messukeskuksen valtaa Kevätmessut, jossa tämä päivä sujuikin emännältä rattoisasti. Lähinnä Lähiruoka ja luomuosastolla rupatellen sekä Vuoden kokki -kilpailua seuraten ja siinä sivussa Kokit 1995-2015 puutarhassa -pop up -ravintolan annoksista nautiskellen. Jos olet viikonloppuna matkalla messuille tai vielä harkitset sinne menemistä, niin tsekkaa alkupaloiksi messujen parhaita paleopoimintoja ja vähän muitakin, kuvin sekä harvoin sanoin esiteltynä.

Lietolainen Rainingon luomutila tarjoaa paleodiggareille ja muille perinteisen viljan välttelijöille suomalaista luomukvinoaa. Osastolla sai maistiaisiksi kvinoapuuroa.

Murtolan Hamppufarmin osastolla oli esillä jos jonkinlaista hampputuotetta, mm. tätä hamppusuklaata löytyi tummana ja maitosuklaaversiona.

Willimpi esitteli kaikenlaisia kuivattuja villiyrttejä, mm. huumaavaan piparminttuun tuli otettua lähikontaktia.

Kuivattujen lisäksi esillä oli myös tuoretta vihreää, mm. maistuvia lehtikaalinversoja.

Mokkapuun kahviosastolla huomio kiinnittyi välittömästi tähän Karju -kahviin. Harmi, ettei maistiaisia ollut tarjolla =(

WellnessBoxin toimesta esillä oli myös Pacarin laadukkaat raaka- ja muut suklaat. Myös maistiaisia! Suosittelen! =)

Paleopupeltajan paras välipala, beef jerky eli kuivaliha. Luomuna!!! Maistaa sai kaikkia laatuja. Harmi…

View original post 400 more words

Mainokset